Mansikan Nuoriso-Leader –tukea nuorten projekteille
Kehittämisyhdistys Mansikka myöntää 13–29-vuotiaille nuorille rahoitusta isojen ja pienten nuorten näköisten unelmien toteuttamiseen.
Tarvitaan vain idea, uskallusta lähteä tavoittelemaan unelmia ja tarpeeksi monta hihojen käärijää! Uskon vahvistusta ja neuvontaa projektin läpiviemiseksi antavat Mansikan työntekijät ja paikkakuntien nuorisotyöntekijät.
Katso hakuohjeet ja hakulomake sivun alla liitteenä. Hakemuksen voi toimittaa sähköpostin liitteenä tai paperisena. Ideoista ja ajatuksista voi ottaa yhteyttä myös Kirsiin tai Heidiin puhelimitse soittamalla/viestillä.
Oma projekti voi olla vaikkapa bändi-ilta omalle paikkakunnalle, teatteriesitys tai vaikkapa talkoot skeittirampin kunnostukseen. Nuoriso-Leader -rahaa voivat hakea nuoret, joita on yhdessä vähintään kolme ja he suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat projektin yhdessä. Projektin aihe on vapaa, kunhan se on hyvin tapojen ja lakien mukainen. Nuoriso-Leader -rahoitusta voi hakea myös 4H- tai muu kevytyrittäjä laitehankintoihin. Nuoriso-Leader -rahoituksen suuruus on 100–1500 euroa.
Nuoriso-Leader -yhteyshenkilöt kunnittain
- Niina Miilunpohja, p. 0400 393 737, niina.miilunpohja@suonenjoki.fi
- Inna Kääriäinen, p. 040 576 5952, inna.kaariainen@rautalampi.fi
- Arto Lahtinen, p. 050 3879 969, arto.lahtinen@vesanto.fi
- Juha Honkaselkä, p. 044 7499 303, juha.honkaselka@tervo.fi
- Inka Luostarinen, inka.luostarinen@leppavirta.fi ja Ann-Mari Karvinen, p. 044 797 5676, ann-mari.karvinen@leppavirta.fi
- Maiju Vaalimaa, p. 044 743 6634, maiju.vaalimaa@varkaus.fi
- Yhteyshenkilöt Mansikassa: Heidi Lappi, p. 044 3089549, heidi.lappi@mansikkary.fi ja
Kirsi Manninen, p. 045 131 5077, kirsi.manninen@mansikkary.fi