Yhdistys toteuttaa Leader-toimintaa
Kehittämisyhdistys Mansikka ry on perustettu vuonna 1997. Mansikan toiminta-alueeseen kuuluvat Vesannon, Tervon, Rautalammin ja Leppävirran kunnat sekä Suonenjoen ja Varkauden kaupungit.
Yhdistys hallinnoi Leader-toimintaa alueellaan rahoittamalla yritysten ja yhteisöjen kehittämistoimenpiteitä. Mansikka on yksi Suomen 52 Leader-toimintaryhmästä. Suomen Leader-ryhmiin voi tutustua Leader-Suomi –sivustolla.
Leaderin perusperiaatteisiin kuuluu, että paikalliset asukkaat tietävät parhaiten, kuinka heidän kyläänsä, paikkakuntaansa, harrastustoimintaansa tai yritystään tulisi kehittää. Leader-toiminnassa myös rahoituspäätösten teosta vastaa paikallisista asukkaista ja toimijoista koottu yhdistyksen hallitus.
Leader-rahoitus koostuu EU:n maaseuturahaston rahoituksesta (43 %), valtion rahoituksesta (37 %) ja alueen kuntien rahoituksesta (20 %).
Mansikka ry henkilökuntineen vastaa alueensa Leader-toiminnasta aktivoimalla paikalliseen kehittämiseen, innostamalla yhteiseen ideointiin, kouluttamalla toimijoita hankkeiden toteutuksesta sekä neuvomalla hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Kaikki neuvontapalvelut ovat maksuttomia.
Yhdessä laadittu strategia ohjaa toimintaa
Leader-Mansikan toiminnan perustana on yhdessä alueen asukkaiden ja eri yhteisöjen kanssa laadittu paikallinen maaseudun kehittämisstrategia. Laadinta on jaksotettu EU:n ohjelmakausien mukaisesti. Kaudella 2023–2027 toteutetaan Mansikan Siemenistä hedelmiksi -kehittämisstrategiaa.
Kehittämisstrategian painopisteiden mukaan Mansikan hallitus valitsee rahoittamansa kehittämis- ja yrityshankkeet.
Kehittämisyhdistys Mansikka ry:n toiminnasta vastaa sen hallitus. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka sitoutuu yhdistyksen sääntöihin ja toimintaan.