Selvitys liikennepalvelujen tilanteesta harvaan asutulla maaseudulla
Mansikka toteutti Rautalammin, Tervon ja Vesannon kunnissa liikennepalvelujen tilanteen selvityksen ajalla 1.11.2019 – 30.4.2020.
Liikennepalveluselvityshankkeen raportti, pdf.
Hankesuunnitelma
Pitkään jatkunut väestön väheneminen harvaan asutulla maaseudulla on vaikeuttanut joukkoliikenteen ja liikennepalvelujen toteuttamista sekä heikentänyt kannattavuutta. Heinäkuussa 2018 voimaan astuneen uuden liikennepalvelulain tuomat muutokset sekä samaan aikaan toteutettu Kelan taksipalvelujen kilpailutus lisäsivät liikennepalvelujen tuottamisen haasteita.
Hankkeen tavoitteena on selvittää liikennepalvelujen kokonaisuus sekä nykytila (määrät, kustannukset) harvaan asutun maaseudun kunnissa. Hankkeen tavoitteena on lisäksi koota tietoa liikennepalvelulain sekä Kela-kilpailutuksen maaseutuvaikutuksista ja tehdä ehdotuksia jatkotoimenpiteiksi ja kokeiluiksi kerätyn tiedon analyysin sekä kumppanuuspöytien tulosten pohjalta.
Hanke toteutetaan keräämällä tilastotietoa sekä haastattelujen avulla vaikutuksia kohderyhmiin, järjestämällä kumppanuuspöytäkeskusteluja kunnittain sekä kokoamalla olemassa olevat hyvät käytännöt ja toiminta näkyväksi.
Tuloksia hyödynnetään kuntien ja toimijoiden kehitystyön sekä uudenlaisten toimintamallien suunnittelussa ja suuntaamisessa sekä pilottien ja kokeiluiden suunnittelussa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on parantaa liikennepalvelujen saatavuutta harvaan asutulla maaseudulla sekä pysäyttää kuntien liikennepalveluiden kustannusten kasvu.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 37 500 €.
Lisätietoja hankkeesta:
Hankekoordinaattori Simo Rautiainen, simo.rautiainen@uef.fi