Nuorten foorumit ovat Nuoret Mukaan! -hankkeen konkreettista toimintaa, jossa hankealueen nuoria kutsutaan mukaan yhteisiin tapaamisiin. Foorumit tarjoavat nuorille matalan kynnyksen vaikutus- ja osallistumismahdollisuuden oman alueensa kehittämiseen. Foorumeiden avulla halutaan tukea nuoren hyvinvointia ja osallisuutta. Tarkoitus on myös lisätä vuorovaikutusta nuorten, eri toimijoiden ja kuntapäättäjien välillä.
Foorumilla kuunnellaan, keskustellaan ja mietitään yhdessä nuorten kanssa ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin ja ideoidaan uutta. Teemat foorumeille on saatu nuorilta itseltään ja ohjelma suunnitellaan heidän toiveitansa kuunnellen yhteistyössä alueen muiden nuorisotoimijoiden kanssa.
”Parasta on se, että asioista keskustellaan ja tuodaan ilmi omia mielipiteitä. Minulle tuli tunne, että oikeasti kuunnellaan mitä on sanottavana. Tärkeää oli myös, että sai kuunnella toisten kokemuksia.” – Veera (nuorten foorumille Vesannolla osallistunut nuori)
Hankkeen viimeinen Nuorten Foorumi oli Leppävirralla 12.10. Tästä alta pääset lukemaan koonnin tapahtumasta ja työpajoissa syntyneistä nuorten ideoista:
Alla työpajasta Nuorten terveiset vanhemmille koonti (Nuorten foorumi 12.10.2023):
Kevään 2023 Nuorten Foorumi järjestettiin Suonenjoella. Alta voit lukea koonnin tapahtumasta, jossa teemana oli kansainvälisyys.
Vuoden viimeinen Nuorten Foorumi järjestettiin 15.12.2022 Rautalammilla.
Edellinen Nuorten Foorumi järjestettiin Keiteleellä 15.9.2022 teemalla kaveritaidot ja ystävyys. Oheisesta tiedostosta voit lukea koonnin tapahtumasta.
Vuoden 2022 ensimmäinen foorumi järjestettiin maaliskuussa. Nuoret pääsivät Pielavedellä pohtimaan miltä näyttää elämä vuonna 2050. Aiheena foorumilla oli tulevaisuus ja paikan päälle saapui lähes 40 nuorta, 5 päättäjää sekä yli 10 nuorten parissa työskentelevää työntekijää. Työpajoissa nuoret tekivät hyviä paikallisuutisia vuodelta 2050, still-kuvia tulevaisuudesta ja pohtivat miltä luonto sekä rakennukset näyttävät tulevaisuudessa. Työskentelyssä pystyi aistimaan nykyhetken maailman tilanteen ja sen tuomat haasteet luoda positiivisia mielikuvia tulevaisuudesta. Nuorille on kuitenkin tärkeää saada luotua tulevaisuuden uskoa ja sitä teimme foorumilla antaen tilaa puhua nykytilanteesta sekä pohtimalla tulevaisuutta.
Foorumille osallistuneet aikuiset (nuorisotyöntekijät ja päättäjät) antoivat palautteen teemasta ja illasta, joka oli kauttaaltaan samankaltaista:
”Ihana näkökulma! Erittäin tarpeellista pohtia tulevaisuutta positiivisten uutisten kautta tässä mustassa ajassa.”
”Aikuisena/päättäjänä herättelevä. Ihana kuulla nuorten ja heidän kanssaan työtä tekevien ajatuksia.”
”Lisää tämmöistä, jossa myös päättäjät mukana”
Nuorten Foorumit 2021:
2.12. Tervo, Yritystalo Teema: ilmasto
Ilmasto ja oma elinympäristömme mietityttää myös nuoria. Nuoret Mukaan! -hankkeen kolmas nuorten foorumi pureutui ilmastokysymyksiin ja ilmastoviisaisiin tekoihin. Nuoret pohtivat yhdessä mikä heitä motivoi ilmastoviisaisiin tekoihin ja mikä heitä estää.
Foorumin ajatuksista koottiin Manifesti, joka on viestin muille nuorille ja alueen asukkaille, mutta etenkin päättäjille, miten yhteistä ympäristöä ja ilmastoa tulisi vaalia.
Foorumi järjestetiin yhteistyössä Mansikka ry:n EKOTEKOja -hankkeen ja Nuorisokeskus Metsäkartanon kanssa.
30.9. Vesanto, Nuorten yökahvila
15.6. Etäfoorumi hyödynnetty Seppo.io -pelillisyysalustaa