Siilinjärven pilotissa kehitetään kulttuuritoimintaa kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä.
Siilinjärven kulttuuritarjonta on monipuolista, mutta se ei välttämättä ole kaikkien saavutettavissa. Miten Siilinjärven kulttuuritoiminta voisi tavoittaa esimerkiksi heidät, joiden on hankala tulla kulttuuritapahtumiin? Tähän haasteeseen on lähdetty etsimään ratkaisuja laajalla yhteistyöllä ja vapaaehtoisuuden kautta.
Kulttuuritoiminta, seurakunta ja muut toimijat kannustavat tarjoamaan kimppakyytiä vaikkapa naapurille. Seurakunnan Arjen ateria- tapahtumien ympärille on yhteistyössä kehitetty kulttuuritoimintaa ja seurakunta tarjoaa kimppakyydin tarjoajalle maksuttoman aterian.
Hyvän mielen huumoria
Kimppakyytikonseptia on kehitetty yhdessä niin kunnan, seurakunnan, yhdistysten kuin kylien kanssa. Hankkeen aikana on keskitytty erityisesti naapuriavusta ja kimppakyydistä viestintään – kimppakyytejä ei erikseen koordinoida, vaan toiminta perustuu täysin vapaaehtoiseen ja järjestäytymättömään naapuriapuun. Kimppakyytitoimintaa vauhdittamaan on tehty kaksi hyvän mielen videota, jotka ovat katsottavissa YouTubessa. Lisäksi tehtiin video etäkotihoidosta.
Päivän pelastus – Tolokun tytöt asioilla (YouTube, kesto 2:45 min)
Tolokun tytöt ja Seppo, osa 2 (YouTube, kesto 3 min)
Päivitämme sivun sisältöä hankkeen edetessä.
Haluatko tietää lisää Siilinjärven pilotista? Ota yhteyttä!
Seija Korhonen, projektipäällikkö
050 567 8728
seija.korhonen@mansikkary.fi
Elina Huerta, kumppanuuskehittäjä
050 511 8490
elina.huerta@mansikkary.fi
Löydät meidät myös somesta:
Facebook: @ospahanke
Instagram: @ospa_hanke
Twitter: @ospa_hanke