Hankkeen kustannusarviolle eli kustannusmallille on kolme vaihtoehtoa ja maksutavalle kaksi. Niiden soveltuvuus riippuu hankkeen sisällöstä ja koosta. Jo tukihakemusta tehdessä hakijan on valittava toimenpiteelle kustannusmalli ja tuen maksutapa; näitä ei voi kesken toteutuksen enää muuttaa, joten näihin asioihin kannattaa tutustua huolella jo suunnitteluvaiheessa. Sen johdosta ole aina yhteydessä Mansikkaan ennen hankehakemuksen jättämistä! ELY-keskus tekee lopullisen päätöksen kustannusmallista.
Kustannusmallit
Yksinkertaistetut flat rate -kustannusmallit
- vähentävät työmäärää hankkeen hallinnoinnissa, nopeuttavat maksuhakemusten käsittelyä ja vähentävät lisäselvitysten tarvetta
- flat rate-kustannusmallissa hankkeen kustannusarvio laaditaan niin, että osa kustannuksista esitetään tosiasiallisilla määrillä ja osa kustannuksista sisältyy kustannusarvioon laskennallisena flat rate-osuutena
- laskennallisia kustannuksia ei todenneta maksuhakemuksessa kirjanpidon tositteilla
- flat rate -kustannusmallit soveltuvat vain kehittämishankkeeseen, jossa on henkilöstökuluja, niitä ei voi soveltaa investointihankkeessa
Tosiasialliset kustannukset -malli
- esitetään toimenpiteen tosiasialliset kustannukset kustannuslajeittain
Laskennallinen henkilöstökulu 39 %
- ei ole varsinainen kustannusmalli, vaan yksinkertaistettu tapa laskea hankkeen henkilöstökuluja
- kehittämishankkeissa palkkakuluina hyväksytään työssäoloajan palkat ilman sivukuluja
- tämän lisäksi laskennallisesti hyväksytään 39 prosenttia työssäoloajan palkasta; tämä laskennallinen osuus sisältää loma-ajan palkan, lomarahan sekä lakisääteiset palkan sivukulut
Laskennalliset kustannukset flat rate 19 %
- kustannusmallissa voidaan prosenttimääräisinä laskennallisina kustannuksina hyväksyä 19 % hankkeen hyväksyttävistä henkilöstökulujen ja ostopalvelujen yhteismäärästä.
- Hankkeen kustannusarvioon budjetoidaan tosiasiallisina kuluina:
- henkilöstökulut
- ostopalvelut
- mahdolliset ulkopuolisten henkilöiden matkakulut
- ulkopuolisten tilojen vuokrat
- laskennallinen flat rate 19 % -osuus
- mahdollinen vastikkeettoman työn (talkoo) arvo
- Laskennallisia eli välillisiä kustannuksia ovat:
- hankehenkilöstön matka-, koulutus- ja työterveyskulut
- toimitila- ja yleiset toimistokulut, kone-, laite- ja ohjelmistokulut
- hankkeen tarjoilukustannukset sekä vastuuvakuutukset
Laskennalliset kustannukset flat rate 40 %
- kustannusmallissa voidaan prosenttimääräisinä laskennallisina kustannuksina hyväksyä 40 % hankkeen hyväksyttävistä henkilöstökuluista
- Kaikki muut rahalliset kustannukset sisältyvät laskennalliseen eli välilliseen kustannuserään
- Hankkeen kustannusarvioon budjetoidaan tällöin vain:
- henkilöstökulut
- laskennallinen flat rate 40 % -osuus
Tosiasialliset kustannukset
- hankkeen kustannusarviossa esitetään kaikki kulut kustannuslajien mukaan eriteltyinä
- soveltuu kaikkiin hankkeisiin
- rakentamisen investointihankkeessa kustannusarvio voidaan laatia tarjouksiin perustuen tai yksikkökustannuksiin perustuen
- henkilöstökulut lasketaan Laskennallinen henkilöstökulu 39 % -laskutavan mukaisesti
Tuen maksutavat
Tuotosperusteinen eli kertakorvaus
- Tuenmaksu haetaan todentamalla hankkeen tuotos, ei kustannuksia; tuki maksetaan, kun tulos on saavutettu ja todennettu tukipäätöksessä mainitun mukaisesti.
- Soveltuu hankkeeseen, jossa on on selkeä tulos eli tuotos tai useita sellaisia, ja jotka voidaan todentaa; hakija esittää tukihakemuksella todentamistavan, joka voi olla esimerkiksi valokuva, raportti tai hankkeen muu tuotos.
- Vähentää hakijan työmäärää maksunhakemusvaiheessa; edellyttää, että kaikki tosiasialliset kustannukset on voitu todeta kohtuulliseksi tukihakemusvaiheessa.
- Tuotosperusteisessa hankkeessa muutospäätöstä voi hakea vain toteutusajan osalta, ei sisällön; hanke tulee olla huolella suunniteltu, jotta tavoiteltava tulos pystytään saavuttamaan.
- Jos tulos on puutteellinen, tukea ei makseta; riskin pienentämiseksi hankkeen toimenpiteet ja kustannusarvio kannattaa mahdollisuuksien mukaan jakaa itsenäisiin osioihin. Tällöin koko tuki ei jää maksamatta, vaikka jokin osio toteutuisi puutteellisesti.
- Tuotosperusteista maksutapaa ei voida myöntää hankkeelle, joka toteutetaan julkisena hankintana.
- Määrittele hankehakemuksessa
- hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet
- laske hankkeen kokonaiskustannusarvio joko flat rate- mallilla (jos se soveltuu hankkeeseesi) tai tosiasiallisten kustannusten perusteella
- jos tuen maksatusta haetaan useammin kuin kerran, jaa kokonaiskustannusarvio toteuttamisjärjestyksen tai -tavan perusteella selkeästi todennettavissa oleviin osioihin, laske kunkin osion kustannukset ja kirjaa miten eri osioiden tulos todennetaan
Kustannusperusteinen eli kuittiperusteinen
- Tuen maksaminen perustuu syntyneisiin kustannuksiin.
- Maksun edellytyksenä on, että meno on tuen saajan maksama ja kirjattuna tuen saajan kirjanpitoon hankkeen menoksi (tai investointihankkeessa kirjanpitoon taseen tilille).
- Syntyneet kustannukset todennetaan tositteiden, maksukuittien ja muun kirjanpitoaineiston perusteella.